Kuukausi: toukokuu 2016

Meni 6 viikkoa kun sain kyynärsauvat (värttinäluu luutui) ja kolmen kk päästä tapahtumasta sain alkaa varaamaan jalalla varovaisesti maahan (reisiluun pää, lonkkamalja, häpyluu kolmesta kohti alkoivat olla luutuneita). Alkoi fysioterapia 10 kertaa, mikä meni siihen että suoliluu jouduttiin joka kerralla siirtämään tasapainoon – ei vain kestänyt, mikä pielessä??

Ensimmäisen kerran oikeasti kävelin marraskuussa, vaikka lääkärin mukaan se ei oikeastaan ollut mahdollista – siis Mikkelin ortopedin. Kaikki edistyminen on kolleegoiden ansiota, kiitos heille. Mutta kun hermokipu ei vain hellittänyt vaan paheni tuliseksi kivuksi kun yritin opetella kolmatta kertaa tässä elämässä kävelemaan. Sain kevättalvella 2015 ristiluun yläkulmiin kaksi kertaa kortisooni/puudutus piikit, pieni apu. Mikä vialla?? Sama kysymys edelleen.

Sain lähetteen röntgeniin ja ortopedille, Pieksämäelle. Kun nyt ei muitakaan erikoislääkäreitä ollut Pieksämäellä tarjolla. Hän ihmetteli tapausta, jopa hiukan koputteli refleksiä ja laittoi magneettikuviin. Kuvat otettiin ja todettiin että on rangassa ahtaumaa. Röntgenkuvat olivat hänen mielestään näyttäneet vain vähäistä liukumaa lannerangassa. Ei mitää ongelmaa, mene töihin, antoi kuitenkin kuukauden sairasloman. Sain ortopedi, Fonagyltä (teki keikkaa Pieksämäen sairaalassa, mutta leikkaava lääkäri Varkauden Terveystalolla), lähetteen myös fysikaaliseen.

Onneksi sairastuin kesäkuussa ja muutenkaan en olisi mennyt fysikaaliseen, mutta ehkä olisin yrittänyt lähteä rehkimään kunnon kohottamiseksi. Universumi esti kuitenkin hyvin tehokkaasti nuo aikeet. Piti juhannusviikolla tehdä vastoja talvenvaralle – minä tipuin jaloiltani ja onneksi kylältä tuli eräs rouva myös vastatalkoisiin, hän kiikutti minut sairaalaan. Todettiin korkeat tulehdusarvot, munuaistulehdus ja verenmyrkytys. Jossain vaiheessa sain kuulla että kolmen antibiootin yhteiskuuri ei tehoa verenmyrkytykseen… Olinhan jossain leikkimielisessä testissä netissä saanut tuloksen että minusta tulee seuraavassa elämässä viikatemies – oliko tämä hetki jo lähellä?

Luonto ympärillä on täynnä lääkäkasveja ja nyt jos koskaan niille olisi tarvetta. Istuin kaksi päivää pihalla syöden kaikkea mikä vähääkään kiinnosti – nyt uskoin intuitioon. Sitten tulehdusarvot alkoivat vihdoinkin laskea ja samoin pöpö veressä menettää otettaan. Kaksi kuukautta meni ja tulehdusarvo oli 6! Olisihan sen kesän voinut viettää muullakin tavalla. Ihan ilman kommelluksia ei tämäkään sairastelu mennyt, kerron siitä myöhemmin, heh heh.

Näin fysikaalinen ja kuntoutuminen viivästyi, onneksi! Olo lantionalueella vain paheni koko ajan. Kävin lääkärissä omalla lekurilla, ei voi kumota ”asiantuntijan” lausuntoa – tämä asiantuntija yritti halvaannuttaa minut!

Minä en niin vain uskonut tuon ortopedi Fonagyn lausuntoon (älkää vain erehtykö koskaan hänelle). Hankin kaikki röntgenkuvat ja aloin itse tulkitsemaan, sen verran ymmärsin että kaikki ei todellakaan ole kunnossa! Miten tästä eteenpäin? Etsin fysiatria (omalääkärini oli ehdottanut) ja löysi Kuopion Terveystalosta. Hän oli erikoistunut juuri selkäongelmiin. Hän halusi nähdä kuvat ennenkuin ottaisi minut asiakkaaksi. Lähetin kuvat ja soitin perään, kuului vain että ylihuomenna tänne!

Ajoin Kuopioon ja lääkäri vahvisti aavisteluni. Kaikki ei todellakaan ollut kunnossa. Fongy ei ollut vain osannut tai viitsinyt tutkia kuvia kunnolla. Selässä oli niin iso liukuma että patologisen ohjeen mukaan siihen pitää jo reagoida. (ohje 4mm), minulla oli kaksi 4mm liukumaa ja yksi 5mm liukuma. Lisäksi ahtauman aiheuttamia oireita ei oltu noteerattu, oliko jo jotain tuhoutunut?

Vielä yhdet röntegenkuvat, taivutuskuvat. Näitä kuvia ei enää yleensä oteta kun on magneettikuvaus, ihmettelen miksei koska eihän magneettikuva näytä esim liukumia?? Tämä kuvaus vahvisti liukumat ja lisäksi näytti selvästi sen että lannerangan 3 nikaman sivuhaarakkeet olivat murtuneet – kansankielellä, selkä katki. Ja Fonagy oli laittanut minut fysikaaliseen ja töihin!! Lisäksi kävin hermoratatutkimuksessa missä selvisi että minulta on jo tuhoutunut jalkoihin meneviä hermoja – 10% toimintakyvystä mennyt. Tätähän Fonagy ei ollut edes vaivautunut tutkimaan.

Hoitokeinot olivat vähissä, joko leikkaus, selän jäykistäminen tai rautakorsetin käyttö reilut puolivuotta. Korsetti ei ollut aina tuottanut toivottua tulosta, eli selän luutumista. Kuitenkin kun kaihdan puukkoa, valitsin mielummin tuon epämukavan korsetin/tukiliivin.

Olin kokoajan ollut sitä mieltä että minut saa kuntoon mahan kautta – kuuntelen itseäni. Sekä olin ihmetellyt mikä kova patti minulle oli ilmestynyt mahaan. Selkäranka kaartui niin jyrkästi mahaanpäin että tunsin sen selväti selällään ollessa. Olisinpa painellut sitä kovemmin alaspäin, olisi ehkä ranka olisi mennyt oikealle kohdalle.

Mitä tästä opimme. Älkää luovuttako! Kuunnelkaa itseänne! Uskokaa intuitioonne! Tutkikaa itse nettiä ja lausuntoja mitä teistä on kirjoitettu! Etsikää oikea asiantuntija! Ja vaikka kuinka tuntuu hölmöltä, jos vain yhtään epäilette, hakekaa toisen lääkärin lausunto asiasta!

Joskus vanhat esi-isien hoitotavat ovat tehokkaampia kuin nykyisen lääketieteen tiedot.

Jos teillä on tuttu/läheinen niin kannustakaa häntä etsimään varmaa tietoa ja aina toisenlaisia hoitokeinoja, mikäli hän antaa periksi heti ensimmäisen ”tuomion” jälkeen. Vielä voi olla toivoa.  😀

Heti seuraavana aamuna kun minut oli viety Pirtille, metsänkeskelle, sain huudon kera haukut hyvin läheiseltä ihmiseltä. Minut haukuttiin sen takia että olin nukkunut enkä vastannut puhelimeen. Sitten vanhempani jättivät minut oman onnen nojaan sinne keskelle metsää. Muistan kuinka järkyttynyt olin tapahtumasta. Minua syytettiin siitä että olin tippunut ja siitä että olin nukkunut. Silloin tuon tuntui kohtuuttomalta, ehkä vielä nyttenkin. Näin jälkeenpäin olen yrittänyt ajatella että he olivat huolissaan ja ylireagoivat. Mutta se oli silloin todellisuutta. Onneksi koirastani pidettiin huolta heidän toimesta.

Oli ihana huomata että on ystäviä jotka toivat minulle ruokaa ja kantoivat vettä sekä toivat puita lämmitykseen. Toisaalta oli myös ihmisiä joita pidin ystävinä mutta heitä ei kiinnostanut vointini vaan se mitä heidän elämässään tulee tapahtumaan – näissä tapauksissa ymmärsin että minua on vain käytetty hyväksi aikaisemmin. Olin sinisilmäisesti uskonut että jos autan heitä niin tarvittaessa saan myös apua itse, jos vain edes hengellistä.

Sisareni ei ennättänyt auttamaan, mutta hän oli keksinyt että voisin mennä kaupunkiin yhteen taloon, mikä oli kesällä melkein tyhjillään. Tietysti tässä voisi olla skeptinen ja ajatella että näin lähisukulaiset saivat minut ”pois jaloista” ja ”pois lähettyviltä”. Näin en kuitenkaan ajatellut enkä ajattele vieläkään. Siellä talossa oli lämmintä, sähköt ja hanasta tuli vesi, jess!

Kaupungissakin olin suurimman ajan yksin mutta onnekseni siellä vieraili usein tytöt, jotka asustivat talvella tuossa talossa. Heistä oli suuri apu ja turva. Sydämmelliset kiitokset näille tytöille!

Huomasin myös ketkä todella olivat ystäviä. Kiitokset Virtasalmelle! Ystävälle joka kävi kaupassa ja muutaman kerran vei ulkoilemaan. Ihmiselle joka on tottunut olemaan ulkona jatkuvasti, sisälle taloon sulkeminen on melkein samaa kuin vankila. Erittäin iloisia huomioita oli ne ihmiset, joiden kanssa en ollut ollut tekemisissä kovinkaan paljoa mutta heiltä tuli auttava käsi.

Kylältä sisareni naapuri kävi tervehtimässä ja kaupassa minulle. Kylältä eräs pariskunta, joiden kanssa myöhemmin olen ollut paljonkin tekemisissä, ojentivat auttavan käden. Pääsin ulkoilemaan ja sain aivan ihanaia kotonaleivottuja leipäsiä (joita en ole onnistunut tekemään vaikka sain ohjeen). Jotkut henkilöt olivat sen verran kaukana mutta he kyselivät puhelimen välityksellä vointiani ja sain kullan arvoisia neuvoja – kiitos heille. Jopa ystäväni Espoosta tuli perheensä kanssa käväisemään kesälomamatkallaan – aivan mahtavaa, se lämmitti sydäntäni todella. Kiitokset kaikille jotka auttoivat, he ovat ystäviä! Ystävyyden tunnistaa siitä että ei poistu ”rinnalta” vaikeissa tapauksissa. Näin sain mahdollisuuden tunnistaa aidot ystävät ja huomata että ympärilläni on todella sellaisia ihmisiä, en vain tiennyt aikaisemmin heidän olemassa olosta. Erityiset kiitokset haluan antaa henkilölle joka lainasi minulle magneettilaitteen mikä nopeutti murtumien parantumisessa. Tällaisia laitteita on vain hyvin varustetuissa kuntoutuskeskuksissa ja niitä ei todellakaan lainailla ihan kenelle vain! 

Mutta en voi kieltää etteikö välillä käynyt katkeria ajatuksia mielessä. Vaikka kun yöllä kävi vessassa ja unenpökkerössä en asettanutkaan tervettä jalkaa oikeaan kohtaan – kaaduin ja rullatuoli siirtyi kauemmaksi tai kun selän lihaksia kramppasi, pelko kuristi kurkkua siirtyykö luut väärille paikoille. Makasin siinä pari tuntia kykynemättä liikkumaan, kyllä vähän otti päähän että oli yksin. Myös hyvin harva ajatteli että en voi tehdä esim. ruokaa yhdellä kädellä rullatuolissa istuen. No, ruoka ei ollut se päällimmäinen ajatus.

Jäin miettimään tuota lähimmäiset sanaa mitä se tarkoittaa? Oletusarvoisesti ajattelin lähisukulaisia, mutta mitä sitten tarkoitetaan lähimmäisen rakkaudella? Rakkauteen liitetään huolehtiminen ja välittäminen – siis ei verisukulaiset voivat tuntea lähimmäisen rakkautta, mutta verisukulaiset eivät. Aika hullunkurista, eikö?!

Myös sanalle ystävyys tuli aivan toisenlainen merkitys, mistä olen erittäin tyytyväinen näin jälkeenpäin.

Jos teillä on tiedossa henkilö, joka on haastavassa tilanteessa, älkää ajatelko että kyllä joku hoitaa. Se harvoin on niin. Edes sairaalassa ei kerrota välttämättä että on oikeutettu apuun kotona vaikka vain pari kertaa viikossa. Mutta jos saa vaikka hiukset kerran kuukaudessa pestyä, on se mahtavaa!!

Tuo apua tarvitseva ei välttämättä osaa pyytää apua tai on pyytänyt ja saanut torjuvan vastauksen, ei enää uskalla kysyä. Olotila voi vain olla niin kurja ettei jaksa rukoilla apua ihmisiltä. Olkaa perhana sen verran fiksuja että autatte vaikka ei olisikaan verisukulainen. Kuten ennen kyläyhteisöissä.

Tai soittakaa, tekstatkaa. laittakaa viestiä, kannustavia. Sääliä kukaan ei oikeasti tarvitse, toimintaa. Jos hän ei pääse liikkumaan, viekää ulkoilemaan mikäli on rullatuoli. Kysykää mitä voitte tuoda – kyllä varmasti saatte rahanne takaisin, viekää ruokaa vaikka ei nyt olisikaan nälkä. Mikäli hänellä on lemmikkieläin niin hän varmaankin ikävöi tätä, olisi näkeminen todella fantastista.

Voitte ajatella että vie aikaa, on kiire – pitempään jatkunut kiire on aina teennäistä, priorisoi! Vaatii tekemistä, en jaksa – mitä jos itse olisit siinä huonossa tilanteessa?? Mieti itsesi hänen tilalleen, mitä kenties voisit tarvita/toivoa?

Uskon että jos tekee ”hyvää”, niin saa sen kyllä jollain tavalla takaisin. Ja tietysti myös kääntäen. 😎

Jos kerta yhteiskunta on järjestänyt kotihoidon mahdollisuuden, miksi siitä ei kerrota vaikka sairaalassa asiakkaalle?? Peräänkuulutan kyllä heidän vastuutaan. Onneksi ystäväni osasi kertoa oikeuksistani, mutta sekin tuli melkein kuukauden päästä, parempi silloin kuin ei ollenkaan. Varsinkin kun oli taas siirtyminen metsän keskelle.