Lähimmäiset ja ystävät, keitä he ovat??

Heti seuraavana aamuna kun minut oli viety Pirtille, metsänkeskelle, sain huudon kera haukut hyvin läheiseltä ihmiseltä. Minut haukuttiin sen takia että olin nukkunut enkä vastannut puhelimeen. Sitten vanhempani jättivät minut oman onnen nojaan sinne keskelle metsää. Muistan kuinka järkyttynyt olin tapahtumasta. Minua syytettiin siitä että olin tippunut ja siitä että olin nukkunut. Silloin tuon tuntui kohtuuttomalta, ehkä vielä nyttenkin. Näin jälkeenpäin olen yrittänyt ajatella että he olivat huolissaan ja ylireagoivat. Mutta se oli silloin todellisuutta. Onneksi koirastani pidettiin huolta heidän toimesta.

Oli ihana huomata että on ystäviä jotka toivat minulle ruokaa ja kantoivat vettä sekä toivat puita lämmitykseen. Toisaalta oli myös ihmisiä joita pidin ystävinä mutta heitä ei kiinnostanut vointini vaan se mitä heidän elämässään tulee tapahtumaan – näissä tapauksissa ymmärsin että minua on vain käytetty hyväksi aikaisemmin. Olin sinisilmäisesti uskonut että jos autan heitä niin tarvittaessa saan myös apua itse, jos vain edes hengellistä.

Sisareni ei ennättänyt auttamaan, mutta hän oli keksinyt että voisin mennä kaupunkiin yhteen taloon, mikä oli kesällä melkein tyhjillään. Tietysti tässä voisi olla skeptinen ja ajatella että näin lähisukulaiset saivat minut ”pois jaloista” ja ”pois lähettyviltä”. Näin en kuitenkaan ajatellut enkä ajattele vieläkään. Siellä talossa oli lämmintä, sähköt ja hanasta tuli vesi, jess!

Kaupungissakin olin suurimman ajan yksin mutta onnekseni siellä vieraili usein tytöt, jotka asustivat talvella tuossa talossa. Heistä oli suuri apu ja turva. Sydämmelliset kiitokset näille tytöille!

Huomasin myös ketkä todella olivat ystäviä. Kiitokset Virtasalmelle! Ystävälle joka kävi kaupassa ja muutaman kerran vei ulkoilemaan. Ihmiselle joka on tottunut olemaan ulkona jatkuvasti, sisälle taloon sulkeminen on melkein samaa kuin vankila. Erittäin iloisia huomioita oli ne ihmiset, joiden kanssa en ollut ollut tekemisissä kovinkaan paljoa mutta heiltä tuli auttava käsi.

Kylältä sisareni naapuri kävi tervehtimässä ja kaupassa minulle. Kylältä eräs pariskunta, joiden kanssa myöhemmin olen ollut paljonkin tekemisissä, ojentivat auttavan käden. Pääsin ulkoilemaan ja sain aivan ihanaia kotonaleivottuja leipäsiä (joita en ole onnistunut tekemään vaikka sain ohjeen). Jotkut henkilöt olivat sen verran kaukana mutta he kyselivät puhelimen välityksellä vointiani ja sain kullan arvoisia neuvoja – kiitos heille. Jopa ystäväni Espoosta tuli perheensä kanssa käväisemään kesälomamatkallaan – aivan mahtavaa, se lämmitti sydäntäni todella. Kiitokset kaikille jotka auttoivat, he ovat ystäviä! Ystävyyden tunnistaa siitä että ei poistu ”rinnalta” vaikeissa tapauksissa. Näin sain mahdollisuuden tunnistaa aidot ystävät ja huomata että ympärilläni on todella sellaisia ihmisiä, en vain tiennyt aikaisemmin heidän olemassa olosta. Erityiset kiitokset haluan antaa henkilölle joka lainasi minulle magneettilaitteen mikä nopeutti murtumien parantumisessa. Tällaisia laitteita on vain hyvin varustetuissa kuntoutuskeskuksissa ja niitä ei todellakaan lainailla ihan kenelle vain! 

Mutta en voi kieltää etteikö välillä käynyt katkeria ajatuksia mielessä. Vaikka kun yöllä kävi vessassa ja unenpökkerössä en asettanutkaan tervettä jalkaa oikeaan kohtaan – kaaduin ja rullatuoli siirtyi kauemmaksi tai kun selän lihaksia kramppasi, pelko kuristi kurkkua siirtyykö luut väärille paikoille. Makasin siinä pari tuntia kykynemättä liikkumaan, kyllä vähän otti päähän että oli yksin. Myös hyvin harva ajatteli että en voi tehdä esim. ruokaa yhdellä kädellä rullatuolissa istuen. No, ruoka ei ollut se päällimmäinen ajatus.

Jäin miettimään tuota lähimmäiset sanaa mitä se tarkoittaa? Oletusarvoisesti ajattelin lähisukulaisia, mutta mitä sitten tarkoitetaan lähimmäisen rakkaudella? Rakkauteen liitetään huolehtiminen ja välittäminen – siis ei verisukulaiset voivat tuntea lähimmäisen rakkautta, mutta verisukulaiset eivät. Aika hullunkurista, eikö?!

Myös sanalle ystävyys tuli aivan toisenlainen merkitys, mistä olen erittäin tyytyväinen näin jälkeenpäin.

Jos teillä on tiedossa henkilö, joka on haastavassa tilanteessa, älkää ajatelko että kyllä joku hoitaa. Se harvoin on niin. Edes sairaalassa ei kerrota välttämättä että on oikeutettu apuun kotona vaikka vain pari kertaa viikossa. Mutta jos saa vaikka hiukset kerran kuukaudessa pestyä, on se mahtavaa!!

Tuo apua tarvitseva ei välttämättä osaa pyytää apua tai on pyytänyt ja saanut torjuvan vastauksen, ei enää uskalla kysyä. Olotila voi vain olla niin kurja ettei jaksa rukoilla apua ihmisiltä. Olkaa perhana sen verran fiksuja että autatte vaikka ei olisikaan verisukulainen. Kuten ennen kyläyhteisöissä.

Tai soittakaa, tekstatkaa. laittakaa viestiä, kannustavia. Sääliä kukaan ei oikeasti tarvitse, toimintaa. Jos hän ei pääse liikkumaan, viekää ulkoilemaan mikäli on rullatuoli. Kysykää mitä voitte tuoda – kyllä varmasti saatte rahanne takaisin, viekää ruokaa vaikka ei nyt olisikaan nälkä. Mikäli hänellä on lemmikkieläin niin hän varmaankin ikävöi tätä, olisi näkeminen todella fantastista.

Voitte ajatella että vie aikaa, on kiire – pitempään jatkunut kiire on aina teennäistä, priorisoi! Vaatii tekemistä, en jaksa – mitä jos itse olisit siinä huonossa tilanteessa?? Mieti itsesi hänen tilalleen, mitä kenties voisit tarvita/toivoa?

Uskon että jos tekee ”hyvää”, niin saa sen kyllä jollain tavalla takaisin. Ja tietysti myös kääntäen. 😎

Jos kerta yhteiskunta on järjestänyt kotihoidon mahdollisuuden, miksi siitä ei kerrota vaikka sairaalassa asiakkaalle?? Peräänkuulutan kyllä heidän vastuutaan. Onneksi ystäväni osasi kertoa oikeuksistani, mutta sekin tuli melkein kuukauden päästä, parempi silloin kuin ei ollenkaan. Varsinkin kun oli taas siirtyminen metsän keskelle.