Kerron tässä blogissa kuinka yksi sekuntin murto-osa voi muuttaa elämäsi ja mitä kaikkea sen jälkeen olen havainnoinut yhteiskunnastamme sekä tietysti mitä kaikkea on nyt sattunut noin kahden vuoden aikana.
Kirjoitan tämän siksi että ennen tuota kyseistä sekuntin murto-osaa olin hyvin imenyt itseeni yhteiskuntamme propagandan siitä miten ihanassa ja hyvinvoivassa yhteiskunnassa asumme. Mitä olen oppinut muista ihmisistä, terveydenhuollostamme, järjestelmästä mikä pyörittää yhteiskuntaamme sekä tietysti yrityksistä joiden mainonnan olemme uskoneet.
Kirjoitan tämän teille kaikille ja toivon että viesti menee eteenpäin.
Teille jotka uskotte vakuutuslaitoksiin ja yhteiskuntamme hyvinvointiin, ennenkaikkea siihen että asiat toimivat erilaisissa tilanteissa.
Teille jotka työskentelette ysteiskuntamme eri elimissä ja vakuutuslaitoksissa sekä terveydenhuollossa, yrittäkää ajatella että siellä papereiden takana on oikeasti ihminen ja lääkärit, meillä tavallisilla pulliaisilla on vielä harhaanjohtava käsitys siitä että te oikeasti haluatte meidän parastamme ja että teillä on jopa taitoa ja välittämistä meidän parantamiseksi.
Jokaiselle, jolla on ystäviä, mitä ystävyys tarkoittaa ja kun puhutaan lähimmäisen rakkaudesta, mitä se on?? Ketkä ylipäänsä ovat meidän lähimmäisiä?
Sekä toivon että voin jollain tavoin auttaa ja ehkäpä tukea niitä, jotka ovat samanlaisessa tilanteessa tai sellaisia ihmisiä, joiden rakas ihminen käy samalaisia asioita läpi.
Jos minä olen ”hakannut päätäni seinään”, käyttänyt päiviä asioiden penkomiseen ja eri tahojen kanssa, ei niin positiiviseen, viestintään, ehkä sinun ei tarvitse tehdä saamaa. Tai jos olet lannistunut yhteiskuntamme toiminnan edessä, jospa saisit hiukan lisää energiaa itsesi puolustamiseen.
Ja paljon muuta
15.6.2014 oli harvinaisen lämmin päivä ja lähdin auttamaan vanhempieni katon korjaamisessa. Uskokaa tai äkää mutta naisetkin voivat tehdä tuollaisia asioita 😉
Akkuporakoneen akku oli tyhjentynyt katolla työskennellessäni ja lähdin hakemaan uutta akkua, jotta voin jatkaa työtä. Astuin ensimmäiselle tikapuiden askelmalle ja … seuraava tajuntaani tuleva viesti oli että makasin sikiöasennossa kivilaatan päällä maassa ja olin osittain tippunut myös kivisen suihkulähteen päälle. En nyt käy enempää setvimään miten tämä on mahdollista jne. Kun sain huudollani vanhempieni huomion, luonnollisesti heillä oli shokki (vai olisiko se pitänyt olla minulla, varmasti oli), ohjeistin heitä soittamaan 112, ottamaan koirat sisälle ja tuomaan minulle tyynyä tueksi asentooni koska tietenkään minun asentoani ei voinut muuttaa. Juttelin jopa itse hätäkeskuksen henkilön kanssa siihen saakka kun kuulin ensimmäisen ambulanssin tulevan. Nopeaa toimintaa vaikka olimme maalla. Paikalle tuli kaksi ambulanssia ja helikopteri, en nähnyt näitä mutta kuulin.
Ensihoitajat alkoivat siirtää minua paareille – en ollutkaan tässä maailmassa enää. Olin pehmeän, lämpimän valon ympäröivänä. Oli todella hyvä olo. Se hyvä olo loppui kuin kuulin miesäänen sanovan että ”nyt tulee takaisin”. Siitä sitten matka Mikkeliin alkoi. En pysynyt tietoisena mitä kaikkea minusta siellä tutkittiin, mutta huojentava tieto oli että kaikki murtumat ovat hyväasentoisia. (puhekielessä voidaan puhua että luu on katki, terveydenhuollossa puhutaan vain että on murtuma). Välitöntä leikkaustarvetta ei ollut, muistan kuinka pari helpotuksen kyyneltä vieri poskeani pitkin.
Sitten taas jotain tapahtu ympärilläni mutta se kaikki on vain usvaa, aloin tiedostaa enemmän ja enemmän kivun, mistä tulikin sitten pitkäaikainen ystävä. Ystävä joka ei jättänyt vaikka olisin niin toivonut
Mikkelin ensiavussa oli tungosta ja jouduin viettämään noin vuorokauden käytävällä. Osuessani maahan tippumisen yhteydessä oli virtsarakkoni ja suoleni tyhjentynyt iskun voimasta, minulle ei vaihdettu mitään puhdasta päälle, sain olla ihan omissa ”paskoissani” – tämä oli niin ihnottava olo että sen muistan hyvin kaiken kivun seasta. Osaan hyvin nyt samaistua niihin vanhuksiin, joille tällainen on arkipäivää.
Kun olin saanut ensiavun Mikkelissä, minut siirrettiin Pieksämäen sairaalaan, missä olin juhannukseen saakka.
Sairaalassa siis noin viikon verran. Minulta oli murtunut reisiluun pää, lonkkamalja, häpyluu kolmesta kohti, värttinäluu ja sitten pienempiä ruhjeita (näin ainakin luultiin silloin). Kaikki vasemmalta puoleltani – liikkuminen oli todella helppoa, jep! Olin käytännössä sidottu sänkyyn kun en todellakaan kärsinyt hyppiä oikealla jalallani minnekään, ei tasapainokaan ollut silloin parhaimmillaan. Minulle annettiin rullatuoli, käsi ”kipsissä” ja jalalla ei saa varata eikä muutenkaan saa tehdä suurempia liikkeitä, mitä minä sillä tein kun pääsin vain ympyrää 😉 Rullatuoliin ja kotiin juhannusta viettämään, jee!
Mikkelistä lähtiessäni sain jopa kuukauden sairasloman !! ja ortopedi oli tuumannut että uudelleen koulutukseen kun en enää tule liikkumaan kunnolla!!
Mutta rakennuksemme eivät ole suunniteltu rullatuolilla liikkumiseen, mikä eteen?? Keskellä metsää on Pirtti, siellä pystyi ”ajelemaan” rullatuolilla n. 6m yhteen suuntaan ja pieni poikkeama sänkyyn. Kesäkuu 2014, pipokin piti olla päässä, niin kylmää, hrrr. Pirtti ei todellakaan ole talviasuttava. Ei sähköjä eikä vesi tule kuin kantamalla. Siellä kuitenkin vietin sen juhannuksen yksin – hauskaa juhannusta 🙁 Kyllä se silloin masensi. Ei enää 🙂